Tänään on lauantai 24. kesäkuuta 2017

Asiaa vai roskaa osa 2

June 17, 2013 kirjoittanut  
Aihepiiri: Ravinto

lohipihvitJatketaan tällä “roskajuttulinjalla”, eli käydään läpi taas yksi juttu netin syövereistä. Kyseessä on Makuja.fi -sivuston artikkeli “Liialla rahkan syönnillä yllättävä vaikutus – ravitsemusterapeutti varoittaa“. Ravitsemusterapeutti Anette Palssa varoittaa jutussa syömästä liikaa maitorahkaa tai muita proteiininlähteitä, koska vaarana on ylimääräisen proteiinin varastointi läskiksi. Ts. jutun viestinä on se, että saatat lihoa, jos syöt liikaa proteiinia.

Onko tässä väitteessä sitten jotain perää? Lyhyt vastaus on kyllä, jos mietitään asiaa puhtaasti teoreettisesti, ja ei, jos katsotaan asiaa käytännön syömisen kannalta. Teoreettisesti on mahdollista, että liikaproteiini varastoidaan kehoon rasvaksi, sillä ihmisen kehossa on olemassa ns. väylä (pathway) proteiinin prosessointiin siten, että niistä saadaan aikaan rasvaa. Tämän väylän hyödyntäminen on kuitenkin kohtuullisen teoreettinen tapahtuma, jota ei käytännön tasolla kovinkaan usein tapahdu.

Artikkelissa Palssa kertoo, että (suora lainaus) “rasvatonkin rahka voi kuitenkin muuttua kehossa rasvaksi, jos sitä syö liikaa”. Tässä täytyy nyt olla ammatti-ihmisen kohdalla pieni ajatusvirhe, koska jo seuraavassa lauseessa hän toteaa, että “reilusti yli tarpeen syönti voi varastoitua rasvaksi”. Tarkoittaako hän nyt edelleen pelkästään proteiinia vai ylipäänsä kaikkea syömistä? Se jää tässä vähän avoimeksi. Kerrotaan nyt joka tapauksessa, miten tämä asia nyt oikeasti menee, eli miten lihominen tapahtuu: saadaan liikaa energiaa kulutukseen nähden! Mitään muuta ihmeellistä siihen ei liity, edelleenkään.

Otetaan asian helpottamiseksi kuvitteellinen tilanne, jossa Pertti Perusmies syö päivän aikana 3000 kcal. Hänen kulutuksensa on on kuitenkin 2700 kcal. Mitä tapahtuu? Todennäköisesti Pertti lihoo, eli ylimääräinen energia varastoituu rasvaksi hänen kehoonsa! Oletetaan tässä lisäksi, että Pertti ei harrasta lihaskuntoharjoittelua, jolloin hän saattaisi saada osittain tai jopa kokonaan tuon ylimääräisen energian lihaskasvuna kehoonsa. Oletetaan lisäksi, että Pertti syö päivän aikana suurin piirtein seuraavat ruoka-aineet (yksinkertaistetaan vähän):

  • 1 kg, eli 4 kpl Ehrmann maitorahkaa (ettei vain mene läskiksi….?) yht. noin 570 kcal
  • 1 pizza n. 850 kcal
  • 5 pulloa keskiolutta yht. noin 700 ckal
  • 200 grammaa riisipiirakoita yht. noin 540 kcal
  • 100 grammaa Oltermanni-juustoa riisipiirakoille, 374 kcal

Yhteensä nämä syömiset ja juomiset tuovat energiaa Pertille päivän aikana noin 3034 kcal. Tällä menolla kiloja alkaa kyllä kertymään pidemmän ajanjakson puitteissa. Nyt kuitenkin se tärkein osa tästä harjoituksesta: missä kohtaa Pertillä menee ns. metsään, eli miksi/mistä hän saa liikaa energiaa? Nyt jos joku ravitsemuksen ammattilainen sanoo kirkkain silmin, että Pertti lihoo sen takia, että hänen ruokavalioonsa kuuluu 1 kg rahkaa päivittäin, niin suosittelen ajattelemaan vakavasti ammatinvaihtoa! En ole ravitsemusterapeutti, mutta tällainen valmentajan planttukin näkee tuosta suoraan, että jos vaikka pari kaljaa jättäisi juomatta niin lihominen pysähtyisi. Sen jälkeen laitettaisiin ruokavaliota ehkä vähän paremmalle tolalle, mutta ei oteta siihen nyt kantaa.

Tämän harjoituksen tehtävänä oli siis avata tätä lihomisasiaa hiukan ja muistuttaa siitä, että kokonaisuus ratkaisee, eivät yksittäiset valinnat kuten esim. muutama rahkapurkki päivässä. Proteiinia ERITTÄIN harva saa käytännössä niin paljon, että sitä voitaisiin alkaa syyllistää lihomisesta. Syyt löytyvät ennemminkin suurista hiilihydraatti- ja rasvamääristä mutta ennen kaikkea kokonaisenergian saannista.

Tällaista tällä erää, toivottavasti tästä oli jotain hyötyä joillekin tämän lukeneista, palataan taas seuraavan jutun merkeissä asiaan!

Jätä kommentti

Kerro mielipiteesi! Jos haluat liittää logosi tai kuvasi kommenttisi yhteyteen, voit hakea itsellesi gravatarin.